Ah, molemmat pojat päikkäreillä samaan aikaan.
Naapurilta saatiin itkuhälytin suklaalevyllä ja nyt kuuntelen itkuhälyttimestä kun tuo pieni mies syö tuttiaan antaumuksella. <3
Miron kanssa ehdittiin pitkästä aikaa lukea satu ennen nukkumaan menoa. Kiitos itkuhälyttimen.
Pikku pojalle ollaan saatu jo mietittyä nimi ja J sai tahtonsa läpi pojan nimestä. Kotona jo puhutaan vauvasta nimellä, onneks Miro kumminkin puhuu vauvasta vauvana. ;) Saattaa nimi vielä lipsahtaa muualla kuin kotona.
Tänään olis vielä tarkoitus ehtiä käymään ettimässä ristiäisiin jtn vaatetta. Mielessä olis joku siisti paita, jota vois käyttää sitte muutenki. Mekkoa on ihan turha ostaa ku ei sitä tuu sitte käytettyä muuten ja se jäis vaan kaappiin. :P
Eipä tässä muuta. :)
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
tiistai 15. lokakuuta 2013
Arkea.
Poikien kanssa menee hyvin. :) Pian saa aloittaa pikkuisen kanssa hakemaan kunnolla rytmiä, kun saadaan naapureilta lainaan itkuhälytin. Oma itkuhälytin saadaan ristiäislahjaksi.
Poika nukkuu hyvin ulkona, mutta Miron kanssa kun ei aamusta voi olla ulkona montaa tuntia kun tulee jo lounas aika vastaan. Ulkoilun jälkeen oon aina nostanu vauvan sisälle ja vauva herää puolen tunnin sisällä siitä kun on otettu sisälle.
Vauva nukkuu yöt ttodella hyvin noin 2-3 syötöllä. Eka pätkä on 4h-6h ja toinen pätkä 3h ja vimppa pätkä on 1,5h-2h. Toivottavasti pysyykin näin. :)
Kutsukortit on nyt lähetetty ja toivottavasti jo perillä.
Nyt nukkumaan. :) Miro kun heräilee jo 6-7 aikoihin.. :P

tiistai 8. lokakuuta 2013
Synnytyskertomus
Sunnuntai aamuna (8.9) heräsin noin kuuden jälkeen supistuksiin ja kellottelin niitä reilu tunnin verran. Huikkaan J:lle että pian saadaan mennä. Odotetaan, että Miro herää ja sitte saa soittaa anopille.. Harvinaisesti Miro päättää nukkua yli 8. Ennen kasia nousen pakkamaan sairaalalaukun ja tadaa supistukset loppuu. No ei siis tule lähtöä ja ruvetaan tekemään aamupalaa Miron kanssa.
Aamupalan jälkeen ruvetaan siivoamaan kotia, koska Miron 2-vuotis synttärit pidetään ja vieraat tulevat kello 15 jälkeen. Miro ja J menevät makkariin kattomaan leijonakuningasta ja minä hermona siivoan (supisten loppuminen ottaa päähän). Välillä tulee kipeitä supistuksia, mutta todella harvoin.
Vieraat saapu ja Mirolla on paljon ohjelmaa avatessa lahjoja.
Vieraita tulee pitkin päivää ja viimeset vieraat lähtevät seittemän jälkeen. Miron kanssa ruvetaan iltapuuhiin ja siivotaan enimpiä leluja. Miron kanssa mennään lukemaan iltasatua ja samalla tulee niin kipeitä supistuksia, että meinaa tulla itku. Ennen ysiä Miro on jo nukkumassa ja J lähtee kavereidensa kanssa kahville.
Ite otan 1g särkylääkkeen ja lämmitän kaurapussin ja istun koneelle. Anoppia rupean varoittelemaan, että saattaa tulla lähtö pian. Anopin kannustamana soitan J:n takasi ja anoppi lähtee tulemaan meille päin.
Puoli 11 aikaan ollaan J:n kanssa lähdössä sairaalaan päin.
23.00 ollaan sairaalassa käyrillä. Kauaa käyrillä en ehdi olla kun on pakko soittaa kätilö päästämään pois kipeiden supistuksien takia.
Saliin päästään 23.20 ja saan samantien ilokaasua kipuihin. (tällä kertaa en tarjonnu J:lle ;) )
00.00 jälkeen kätilö tulee tarkistamaan tilanteen ja laittaa käyrille. Paljon mtn ei ollu vielä tapahtunut, auki olin edelleen 3cm. J päättää käydä syömässä, kun ei ollut synttäreiden aikana ehtinyt ja itekki sanoin että menee nyt kun ei vielä oo mtn tapahtunu. J:n lähdettyä supistukset rupevat taas kovenemaan ja joudun soittamaan kätilön takaisin. No olen avautunut just ja just 4cm eli saan epiduraalin.
Epi tullaan laittamaan 01.17. Eka epi menee väärin ja joutuvat laittamaan uuden, joka myös menee pieleen. Mulla puutui vaan oikea jalka. J saapuu paikalle takaisin juuri kun se toinen epi on laitettu ja hälle infotaan mitä on tapahtunut. (tässä vaiheessa mä en oo edes ollut tietoinen mitä on tapahtunut/tapahtuu. Kuulen vaan kun kerrotaan että ainaki eka epi meni pieleen)
Kello 01.55 saan kohdunkaulanpuudutteen, kun se epi ei ollut ruvennut vaikuttamaan. Ja ah sitten se helpotus tuli ja pystyin taas juttelemaan J:n kanssa. Kauhee tärinä vaan jatkui ja tärisin koko loppuajan sängyssä. Lapsivesikin oli mennyt itsestään klo: 01.45 ja sen menoa en edes ollut huomannu.
Kätilö kävi tarkistamassa tilannetta ja totesi siinä, että ei mene enään kauaa vauvan syntymään. Siinä sitte ihmetellään J:n kanssa, "ai pianko se jo syntyy?" Kätilö käskee soittamaan kelloa heti ku tuntuu siltä.
Miron synnytyksessä en tuntenu ollenkaan ponnistustarvetta joten olin todella yllättänyt kun tuli tarve ponnistaa ja J soitti kätilön. Ponnistuvaihe kestää 9min ja poika syntyy klo: 02.49. Koko synnytys kesti 6h 23min. J leikkaa napanuoran ja pian J lähtee kotiin nukkumaan ja mä jään vauvan kanssa saliin odottelemaan pääsyä osastolle. Oli ollut kuulemma kiirus yö sitten kun meidän vauva syntyi.
Meidän poika oli sen päivän ensimmäinen vauva. :)
Toivottavasti tuli kaikki kerrottua. Anteeksi kaikki kirjotusvirheet, mutta mä menen nyt nukkumaan. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)